perjantai 30. huhtikuuta 2010

autoKratz - Kick EP
















Lontoolainen elektroduo autoKratz hemmottelee kuuntelijoitaan ja on laittanut kotisivuilleen tuoreen Kick EP:nsä ladattavaksi ilmaiseksi. Duo julkaisi viime vuonna toisen albuminsa ja myöhemmin tänä vuonna olisi luvassa sille seuraaja. Kick antaakin mukavasti esimakua tulevasta materiaalista.

Lataa Kick EP

Kuuntele Swastika Eyes:


Lue lisää:
Myspace
Facebook
Twitter

Christina Aguilera - Not Myself Tonight
















Christina Aguilera on juuri julkaissut uransa seksikkäimmän videon!
Not Myself Tonight tuo mieleeni muun muassa Madonnan Human Nature kappaleen musiikkivideon. Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu kesäkuussa ilmestyvältä Bionic albumilta, jota ovat olleet tekemässä  muun muassa sellaiset tunnetut nimet kuin Ladytron, Goldfrapp, Sia, Tricky Stewart ja Linda Perry. Albumilla Christina on vaihtanut tyyliään elektronisempaan suuntaan, joka näyttää olevan tällä hetkellä trendi monen artistin kohdalla. Innolla jään odottamaan tulevaa albumia!

Katso Not Myself Tonight täältä!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kelly Rowland - Commander




















Entinen Destiny's Child jäsen Kelly Rowland julkaisee tänä vuonna kolmannen albuminsa, jota ovat olleet tuottamassa muun muassa David Guetta ja Danja. Albumia edeltää Commander niminen single, jonka on tuottanut kukapa muukaan kuin hittinikkari David Guetta! Rowland ja Guetta ovat tehneet aiemminkin yhteistyötä, nimittäin yksi viime kesän suurimmista hiteistä When Love Takes Over oli heidän aikaansaannostaan.
Olisiko tässä hitti tulevalle kesälle? Ainakin kappale pakottaa tanssimaan!

Kuuntele Commander:

Hurts - Better Than Love

















Manchesteristä tuleva melankolista elekropoppia esittävä Hurts on juuri julkaissut videon tulevaan singleensä Better Than Love.
BBC valitsi yhtyeen yhdeksi tämän vuoden potentiaalisimmista brittitulokkaista. Muita listalla olleita artisteja olivat mm. Ellie Gouling sekä Marina & The Diamonds, jotka molemmat ovat nousseet suureen suosioon viime kuukausien aikana. Hurts on julkaissut tähän mennessä kaksi singleä ja kolmas single Better Than Love julkaistaan kesän aikana ja debyyttialbumi kesän loppupuolella.



Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace
Facebook

Alexandra Burke - All Night Long feat. Pitbull



















Vuonna 2008 Brittien X-Factorin voittanut Alexandra Burke julkaisee toukokuun 17. päivä neljännen singlen menestyksekäältä Overcome-albumiltaan. Singleä varten kappaleesta on tehty uusi versio jolla vierailee myös amerikkalainen rap-artisti Pitbull. Kappaleesta on nyt myös julkaistu musiikkivideo, jossa liikutaan kotibiletunnelmissa.
Olisiko tässä yksi tulevan kesän hiteistä?

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Alphabeat - DJ (Musiikkivideo)



Video Alphabeatin uuteen DJ singleen on juuri ilmestynyt! Videolla kuullaan kappaleesta hieman uudistettu versio, joka on mielestäni lähes yhtä hyvä alkuperäisen version kanssa. Videossa Alphabeatin jäsenet tanssivat ison vinyylilevyn päällä erilaisissa tunnelmissa, mukana on niin discopalloja, laservaloja kuin kesäisiä vaatteitakin. Laulaja Stinellä nähdään bändin live-esityksissäkin nähty vinyylilevystä tehty päähine. Loistavaan biisiin loistava video!

Jasper Forks - River Flows In You



Bongasin eilen Facebookista tällaisen itselleni vielä täysin tuntemattoman, ilmeisesti saksalaisen artistin videon. Vaikka itse kappale onkin sellaista tyylilajia (melodista trancea), jota en kovinkaan paljon kuuntele, on jo video itsessään katsomisen arvoinen, sillä se on kuvattu todella kauniissa maisemissa ja sopii kappaleeseen kuin nakutettu.

M.I.A. - Born Free (Musiikkivideo)



M.I.A. on juuri julkaissut musiikkivideon uuteen Born Free kappaleeseensa. Se kestää jopa yhdeksän minuuttia, joten oikeastaan se on eräänlainen lyhytelokuva Lady Gagan videoiden tyyliin. Video itsessään on hyvin kantaaottava ja raakakin, joten en suosittele sitä kaikkein heikkohermoisimmille, mutta kaikille muille kyllä - sellaisillekin jotka eivät M.I.A.:n musiikista välttämättä paljoakaan välitä.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Adam Lambert nimmarikeikalle Helsinkiin

















Viime kauden American Idol finalisti Adam Lambert esiintyy Suomen X-Factorissa toukokuun 2. päivä. Aiemmin samana päivänä Adam jakaa nimikirjoituksia Helsingin Stockmannilla klo. 16:00-17:00.
Adam Lambertin molemmat singlet, For Your Entertainment sekä Whatya Want From Me löytyvät tälläkin hetkellä Suomen singlelistan top 20:sta ja herran albumi komeilee Suomen albumilistalla, joten hän on varmastikin odotettu vieras. Lambertin debyyttialbumista julkaistaan tällä viikolla myös uusi painos, joka sisältää neljä uutta kappaletta.














Albumin kappalelista näyttää tältä:

1. Music Again
2. For Your Entertainment
3. Whataya Want From Me
4. Strut
5. Soaked
6. Sure Fire Winners
7. A Loaded Smile
8. If I Had You
9. Pick U Up
10. Fever
11. Sleep Walker
12. Aftermath
13. Broken Open
14. Time For Miracles
15. Master Plan
16. Down The Rabbit Hole
17. Voodoo
18. Can't Let You Go

Adam Lambert esitti Whatya Want From Me kappaleen Ellen DeGeneres Showssa:

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Robyn - Dancing On My Own (Chew Fu Remix)


















Ensimmäinen remix Robynin uudesta Dancing On My Own singlestä on Chew Fun aikaansaannosta. Kappale sopii loistavasti jokaisen klubin tanssilattialle ja saa bilejalan vipattamaan. Tosin alkuperäiselle kappaleelle se ei mielestäni vedä täysin veroja. Alkuperäisen version kappaleesta voit käydä kuuntelemassa esimerkiksi täältä. Dancing On My Own julkaistaan virallisesti 7. kesäkuuta.

Kuuntele Dancing On My Own (Chew Fu Remix):

Rihanna - Rated R Remixed




















Rihanna julkaisee viime vuonna julkaistusta Rated R albumistaan remix-version 25.5.2010. Albumin kaikki kymmenen kappaletta ovat saaneet uuden käsittelyn Chew Fun toimesta, joka on aiemmin tehnyt remixejä muun muassa Lady Gagalle.

Tulevan albumin kappalelista näyttää tältä:

1. Mad House (Chew Fu Straight Jacket Fix)
2. Russian Roulette (Chew Fu Black Russian Fix)
3. Rockstar 101 (Chew Fu Teacher's Pet Fix)
4. Wait Your Turn (Chew Fu Can't Wait No More Fix)
5. Photographs (Chew Fu 35mm Fix feat. will.i.am)
6. Rude Boy (Chew Fu Bumbaclot Fix)
7. Hard (Chew Fu Granite Fix feat. Jeezy)
8. G4L (Chew Fu Guns In The Air Fix)
9. Fire Bomb (Chew Fu Molotov Fix)
10. Stupid In Love (Chew Fu Small Room Fix)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Jenny Berggren - Here I Am



















Aiemmin suositussa Ace Of Base yhtyeessä laulanut ruotsalainen Jenny Berggren aloittelee soolouraansa Here I Am singlellä. Aiemmin tänä vuonna Jenny julkaisi  jo Free Me nimisen kappaleen ladattavaksi ilmaiseksi, joten tätä uutta kappaletta voidaan pitää ensimmäisenä virallisena singlenä hänen tulevalta albumiltaan. Here I Am on taattua poppia ja elektronisia vivahteita yhdistelevää Ruotsalaista laatua.

Kuuntele Here I Am:

M.I.A. - Born Free




















Uusi biisi M.I.A.:n tulevalta vielä nimeättömältä albumilta on nimeltään Born Free. Kappale tuo esiin uusia puolia M.I.A.:n musiikista, nimittäin kappaleessa voi kuulla muun muassa punk- sekä rock-vaikutteita. Mielenkiintoinen kappale siis kyseessä, eikä yhtään huono avaus M.I.A.:n tulevalle levylle.

Muistutan vielä, että M.I.A. esiintyy Helsingissä Flow-festivaaleilla elokuun puolessa välissä.

Kuuntele Born Free:

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Madonna ja Dolce & Gabbana

















Ensimmäiset kuvat Madonnan ja Dolce & Gabbanan  tulevasta mainoskampanjasta ovat tulleet julki. Kuvat otettiin tällä viikolla New Yorkin Harlemissa ja ne kuvasi tunnettu kuvaaja Steven Klein, joka on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Madonnan kanssa. Hän on ottanut muun muassa promokuvia Madonnan Hard Candy ja Confessions On A Dancefloor albumeita varten.
Julkaistuissa kuvissa Madonna näyttää mielestäni ikäiseltään naiselta eikä häntä ole siloiteltu liiaksi. Tyylikäs kampanja selvästikin tulossa!
























Mariska & Pahat Sudet - Suloinen Myrkynkeittäjä




















Laulaja-lauluntekijä on tauon jälkeen palaamassa laulupuuhiin uuden bändin ja musiikkityylin kera. Tauon aikana Mariska on sanoittanut kappaleita muun muassa Jenni Vartiaiselle ja Anna Puulle. Aiemmin rap-kappaleita laulanut Mariska on muuttanut musiikillista tyyliään toiseen äärilaitaan ja laulaa uudella levyllään musiikkia, jota laulaja itse kuvailee asenneiskelmäksi. Siinä on vaikutteita niin punkista, bluesista kuin jazzistakin. Uusi levy julkaistaan 12.5. ja samana päivänä Mariska & Pahat sudet nähdään ilmaiskeikalla Helsingin Levykauppa Äxässä klo. 18:00. Kannattaa tulla paikalle!

Kuuntele Suloinen Myrkynkeittäjä:


Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace

torstai 22. huhtikuuta 2010

Alphabeat - DJ (Live at Danish X-Factor)



Tällä kertaa Alphabeat esitti uuden DJ singlensä kotimaansa X-Factor ohjelmassa. Meininki on vähintäänkin yhtä hyvä kuin aiemmin linkittämässäni DJ:n live-esityksessä ja tällä kertaa kaikki bändin jäsenet olivat myös paikalla. Näyttää myös olevan hieman suurempi yleisö ja eri meno heidän X-Factorissaan kuin meidän, joka on osoittautumassa suureksi flopiksi.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Natalia Kills

















Brittiläis-jamaikalainen Natalia Kills on vielä suhteellisen tuntematon, mutta mielenkiintoinen tulokas elektronisen popin musiikkikentällä. Natalia on ennen laulajanuraansa näytellyn pieniä rooleja useissa tv-sarjoissa sekä laulanut kappaleita elokuviin kuten Bring It On 4, Sleepover ja Just My Luck. Black Eyed Peasissa vaikuttava will.i.am löysi Natalian vuonna 2008 ja hän teki levytyssopimuksen Cherrytree Recordsin kanssa. Samassa levy-yhtiössä ovat muun muassa Robyn, La Roux sekä Lady Gaga.

Natalia Kills julkaisi viime vuonna ensimmäisen, Zombie nimisen singlensä. Viime viikolla Zombie sai jatkoa Activate My Heart singlellä. Myöhemmin tänä vuonna on luvassa vielä ainakin kolmas single sekä The Perfectionist debyyttialbumi.

Katso Zombien todella tyylikäs video:


Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace
Facebook

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kylie Minogue - Aphrodite




















Kylie Is Back! Kolme vuotta edellisen levyn jälkeen pop-prinsessa Kylie Minogue julkaisee elokuun 5. päivä uuden Aphrodite nimisen albumin. Yhteistyötä Kylie on uudella levyllään tehnyt monen suurnimen kanssa, kuten RedOne, Greg Kurstin, Scissor Sisters, Calvin Harris sekä Starsmith muutamia mainitakseni. Albumia edeltää All The Lovers niminen single, joka ilmestyy 28.6. Puolen minuutin näytteen perusteella kappale kuulostaa todella hyvältä!

Flow Festival 13.8.-15.8.2010




















Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Flow-festivaali on julkaissut tänään osan esiintyjistään. Mukana on monia enemmän tai vähemmän suuria nimiä kuten M.I.A., joka julkaisee uuden levynsä 29.6., The XX, Air, Jónsi ja Marina & The Diamonds, josta kirjoitin blogissani viime kuun puolella. Sen lisäksi mukana on myös hieman pienempiä suuruuksia kuten Major Lazer, Diplo (Joka on ollut myös tuottamassa mm. Robynin tulevaa albumia), Beach House ja The Drums. Festivaaleilla nähdään tietysti myös suomalaisnimiä ja niitä ovat muun muassa suosiotaan viime aikoina kasvattanut Villa Nah, Husky Rescue sekä Kiki Pau. Lisää esiintyjiä sekä tarkempi aikataulu tullaan julkaisemaan lähiaikoina, mutta jo nyt voin sanoa, että itse olisin kiinnostunut näkemään ainakin M.I.A.:n, Marina & The Diamondsin sekä Husky Rescuen. Toivottavasti kaikki suosikkini eivät esiinny eri päivinä, sillä kolmen päivän lippuun ei ainakaan tällä hetkellä ole varaa.

Lue lisää Flown virallisilta sivuilta



Monrose - Like A Lady















Yksi tyttöbändisuosikeistani, saksalainen Monrose, julkaisee kesäkuussa neljännen albuminsa, joka on saanut nimekseen Ladylike. Sitä ennen yhtye julkaisee Like A Lady nimisen singlen, joka vie bändin musiikkia trendin mukaisesti entistä elektronisempaan suuntaan. Albumi julkaistaan 11.6. ja single viikkoa aikaisemmin. Like A Lady saa ensiesityksensä Saksan Huippumalli haussa kilpailun finaalissa.

Kuuntele Like A Lady:


Monrose esitti toisen uuden This Is Me nimisen kappaleen saksalaisessa Die Thomas & Helga Show:ssa ja vieläpä täysin livenä. Tytöt kun ovat usemmiten esiintyneet playbackina. Kappale tulee myös sisältymään tulevalle Ladylike albumille. Näiden kahden biisin perusteella voinkin sanoa, että luultavasti jälleen kerran on hyvä levy tulossa Monroselta.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Robyn - Dancing On My Own


















Ensimmäinen virallinen singlejulkaisu Robynin tulevalta Body Talk pt.1 albumilta on Dancing On My Own, joka on vihdoin löytänyt tiensä internetin ihmeelliseen maailmaan! Kappaleen on tuottanut niin ikään ruotsalainen Kleerup ja hänelle ominainen soundi kuuluukin läpi biisin. Dancing On My Own on kuin jatko-osa muutaman vuoden takaiselle With Every Hearbeat hitille, joka oli myös tulosta Robynin ja Kleerupin yhteistyöstä. Lisää uusia biisejä Robynilta ja nopeasti, kiitos!

Kuuntele Dancing On My Own:

Levyarvostelu: Maija Vilkkumaa - Kunnes joet muuttaa suuntaa




















Aiemmin melko paljon Maija Vilkkumaan musiikkia kuunnelleena päätin tutustua myös hänen tuoreimpaan tuotokseensa, joka kantaa nimeä Kunnes joet muuttaa suuntaa. Albumin nimi löytyy levyn neljänneltä Rock 'n' roll nimiseltä raidalta. Maijan edellinen levy Superpallo toi aivan uusia musiikillisia tyylejä hänen repertuaariinsa ja kyseinen albumi onkin suosikkini hänen levyistään. Toisin on tämän uuden albumin kanssa, nimittäin Maija on taas palannut aiemmin levyjensä tyyliin.

Vilkkumaa ei ole ottanut uudella levyllään musiikillisia riskejä, vaan se on tehty turhan varman päälle tuttuun Maija-muottiin sopivaksi. Tämä on mielestäni muutos huonompaan, nimittäin levy ei tarjoa mitään mitä Maija ei olisi aiemmin tehnyt. Kappaleet voisivat olla miltä tahansa hänen aiemmalta levyltään, eikä kiinnostus herää oikein mitään kappaletta kohtaan. Se on harmi, sillä olisin toivonut Vilkkumaan jatkavan Superpallon aloittamalla linjalla.

Jotain kelvollista levyltä kuitenkin löytyy ja omiksi suosikeiksi levyltä ovat tähän mennessä muodostuneet singlenäkin julkaistu Lottovoitto, sekä rauhallisemmat kappaleet Anteeksi ja Viimeinen laulu, joka tuo minulle mieleen Se ei olekaan niin kappaleen. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä että Maijan joet ovat muuttamassa suuntaa huonompaan päin. Levyn kansikuvasta tulee kuitenkin pluspisteitä!

Kuuntele Lottovoitto:

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Olisitko vielä suoremmin voinut kopioida, Rihanna?




















Rihanna aloitti perjantaina Last Girl on Earth nimisen kiertueensa Belgiasta, jossa hän esiintyi yllä oleva asu päällään. Näyttää tutulta, eikö? Asu muistuttaa mitä suuremmissa määrin laulaja, näyttelijä ja malli Grace Jonesin käyttämää asua, jossa hänen on niin ikään nähty esiintyvän. Ikävä kyllä Rihanna ei kanna asuaan läheskään yhtä hyvin jo 61 vuodeen ikään ehtinyt Grace, joka on muutenkin melko jumalainen ilmestys.
Näin Grace Jonesin viime kesänä ensimmäistä kertaa, kun hän käväisi esiintymässä Flow-festivaaleilla ja täytyy sanoa, että oli kyllä yksi kaikkien aikojen parhaista keikoista mitä olen nähnyt. Onneksi Grace palaa Suomeen ensi kesänä esiintymään Helsingissä järjestettävälle Kaisafestille, jonne itsekin olen ajatellut meneväni, jos vain on rahaa.


































Grace Jones viime kesänä Flow-festivaaleilla.

O&A - Trash is treasure and so is Asos.com

Eilen tuli piipahdettua  kirpputorityylisessä Trash Is Treasure tapahtumassa, jonka järjesti viestintä- ja PR-toimisto Miltton. Tapahtuma järjestettiin Milttonin tiloissa Helsingin Kaisaniemessä ja myyjinä paikalla olivat muun muassa Maria Veitola, Minttu Vesala sekä Teri Niitti. Itse en sieltä sen suurempia löytöjä tehnyt, mutta yksi Dr. Denimin t-paita sentään lähti mukaan.














Sen lisäksi loppuviikosta tuli selailtua vielä uudemman kerran Asos.com-nettikaupan ale-valikoimaa. Tällä kertaa ihan syystä, nimittäin tarkoituksena oli ostaa uusi kevättakki vanhan tilalle. Ja sellainenhan sieltä löytyikin, eikä edes pahaan hintaan:




















Lähes kaikki takkini ovat tähän mennessä olleet mustia tai tummansävyisiä, joten oli aika hankkia jotain vähän vaaleampaa välillä. Tilaamassani takissa tykästyin siihen, että se on samaan aikaan sekä tyylikäs että rento, joten sitä voi käyttää monessa yhteydessä. Nettikauppojen selaaminen ei tietenkään ole mitään ilman hyviä löytyjä, joten sellaisiakin tyli tietenkin tehtyä. Nimittäin takin lisäksi mukaan lähti myös kesäisen vaaleansininen t-paita sekä musta risti-kaulakoru.







































Vielä kun tietäisi, että milloin nämä tilaamani tuotteet saapuvat, nimittäin nyt kun isossa osassa Eurooppaa on lentokielto, ei ole varmaa kuinka kauan niiden toimitus kestää.

Robyn - Fembot (Live on Skavlan)



Robyn esitti ensi kertaa televisiossa uuden Fembot kappaleensa tulevalta Body Tale albumilta, josta jo aiemmin kirjoitin. Elektroninen kappale toimii hyvin myös livenä ja Robynin esiintyminen on energiaa täynnä. Mahtavaa nähdä Robyn taas pitkästä aikaa lavalla!

Alphabeat - DJ (Live on Friday Night with Jonathan Ross)



Yksi suosikkibändeistäni, tanskalainen Alphabeat esitti uuden DJ singlensä The Spell/The Beat Is...-albumilta Friday night with Jonathan Ross ohjelmassa. Kaikki bändin jäsenet eivät kuitenkaan päässeet lentämään Britanniaan lentokiellon takia, joten paikalla oli vain puolet Alphabeatista. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut esitykseen, vaan he laittoivat pystyyn energisen shown. Tykästyin eritysesti laulaja Stinen viinylilevystä tehtyyn hattuun sekä miespuolisen laulajan, Anders SG:n, menevään esiintymiseen.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

The Pipettes - Stop The Music















Jäsentenvaihdosten jälkeen brittiläinen indiepop-yhtye The Pipettes on valmiina julkaisemaan uuden Earth vs. Pipettes nimisen albumin, joka ilmestyy kauppojen hyllyille 28. kesäkuuta. Tulevaa albumia pohjustaa 19.4. julkaistava Stop The Music single, joka jatkaa musiikillisesti tuttua The Pipettes-tyyliä. Kappaleeseen on tehty myös musiikkivideo, jonka voit katsoa alta. Sen lisäksi biisistä on tehty Kat Heath Remix, jonka voit ladata tästä.



Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace

Kelis - Flesh Tone




















Ennen lähinnä r'n'b/rap-kappaleita laulanut Kelis on vaihtanut musiikkityyliään elekronisempaan suuntaan. Flesh Tone julkaistaan toukokuussa, mutta levyn kansikuva on jo nyt nähtävillä (yllä), joka antaa viitteitä tyylin muutoksesta. Esimakua tulevasta albumista antaa Acapella single, josta kirjoitin jokin aika sitten. Flesh Tonea ovat olleet tuottamassa muun muassa David Guetta, Diplo, will.i.am sekä Benny Benassi. Benassi on tehnyt myös uuden remixin Acapella kappaleesta, jonka voit kuunnella alta:

Kelis - Acapella (Benny Benassi Remix)

torstai 15. huhtikuuta 2010

Lady Gaga - The Remix




















Lady Gaga julkaisi aiemmin tänä vuonna remix-albumin Japanissa, mutta toukokuussa The Remix niminen albumi julkaistaan myös maailmanlaajuisesti. Tulevalla The Remix levyssä on eri kansikuva sekä kappalelista kuin Japanissa julkaistussa. Kansi on mielestäni melko elegantti, eikä aivan sellainen mitä Gagan levynkannelta voisi ensimmäisenä odottaa. Tosin Gagan ollessa kyseessä kaikki on mahdollista.

The Remix levyn kappalelista näyttää tältä:

1. Just Dance (Richard Vission Remix)
2. Pokerface (LLG vs GLG Radio Mix Remix)
3. Love Game (Chew Fu Remix feat Marilyn Manson)
4. Eh, Eh (Nothing Else I Can Say) (Frankmuzik remix)
5. Paparazzi (Stuart Price remix)
6. Boys Boys Boys (Manhattan Clique)
7. The Fame (Glam As You Remix)
8. Bad Romance (Starsmith remix)
9. Telephone (Passion Pit remix)
10. Alejandro (Sound Of Arrows remix)
11. Dance In The Dark (Monarchy remix)
12. Just Dance (Deewaan Remix)
13. Love Game (Robot To Mars remix)
14. Eh, Eh (Nothing Else I Can Say) (Pet Shop Boys remix)
15. Pokerface (Live From The Cherrytree House)
16. Bad Romance (Grum Remix)
17. Telephone (Alphabeat Remix)

Tänään on myös uutisoitu, että Gaga on tulossa esiintymään Suomeen lokakuun 13. päivä. Keikka järjestetään Hartwall Areenalla ja liput tulevat myyntiin jo luultavasti huhtikuun aikana. Aiemminhan huhuttiin että Gaga olisi tulossa Suomeen jo toukokuussa, mutta ilmeisesti kyseinen tieto oli väärä hälytys. Onneksi kuitenkin lokakuussa saamme Gagan taas Suomeen!

Scissor Sisters - Night Work













Amerikkaisyhtye Scissor Sisters julkaiseen kesäkuun 28. päivä uuden Night Work nimisen albumin. Albumia pohjustaa niin ikään kesäkuussa julkaistava single Fire With Fire. Ennen sen julkaisua yhtye on kuitenkin laittanut sivuilleen kuultavaksi uuden Invisible Light kappaleen. Biisissä on niin 80-luvun popsoundia kuin tämän päivänkin elektromeininkiä, erittäin menevä kappale siis kyseessä. Ainakin albumin kansikuvasta (yllä) päätellen albumi jatkaa Invisible Light biisin 80-luvun poplinjalla. Jään innolla odottamaan millainen albumi on luvassa!

Kuuntele Invisible Light:

Hey now you're an All Star!













Kun tämän kuun Stockmannin kanta-asiakaslehdestä bongasin Converse-tarjouksen, päätin että ehkä olisi aika hankkia uudet sellaiset ja tällä kertaa muut kuin mustat Converset. Pohdinnoissani päädyin lopputulokseen, että voisin haluta turkoosin väriset tossut. Tarjoushintakaan ei ollut kovin paha, 50€. Päätin kuitenkin tehdä ennen ostamista etsintöjä myös netissä ja katsoa mihin hintaan Converseja sieltä löytyy. Hinnat pyörivät siinä 50€:n molemmin puolin, tavallisia yksivärisiä sain jonkin verran halvemmalla, kun taas hienompia malleja kalliimmalla. Koska aiemmin olen tilannut muun muassa dvd:itä Amazon.co.uk nettikaupasta, niin päätin katsastaa myös sen kenkätarjonnan.

Hintaa turkooseille Converseille näytti tulevan vähän vajaat 37 puntaa, joten ajattelin, että en hirveästi häviä jos käyn ostamassa kengät Stockmannilta. Päätin kuitenkin tehdä vielä hieman tarkempaa tutkimusta Amazonissa ja kuinka ollakaan löysin jonkin ihmeellisen tarjouksen, jossa oli kaupan vain ja ainoastaan turkoosia tossua kokonumerolla 10. Koko on puoli numeroa pienempi, kuin mustat Converseni, mutta aiemmin testanneena tiesin, että kyllä kymppikokokin jalkaani mahtuu. Hintaa näille tarjouksen kengille tuli postikuluineen vain alle 24 puntaa, eli noin 28€. Niinpä siis tein kaupat ja lähetti toi kengät eilen kotiovelleni asti ja täytyy sanoa, että ovat kyllä piristävä näky muuten lähinnä mustien kenkieni joukossa! Halpa hinta, laadukas tuote ja nopea toimitus, sellaisesta nettikaupasta minä pidän!

Onko muilla käynyt yhtä hyvä tuuri nettikauppojen ihmeellisessä maailmassa pyöriessä?

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Elokuva-arvostelu - Precious

























Eilen kun Finnkinon teattereissa oli taas Superpäivä, tuli vihdoin käytyä katsomassa kaksi Oscar-palkintoa voittanut elokuva Precious. Se perustuu Sapphiren kirjottamaan Push nimiseen novelliin, joka julkaistiin 1996. Elokuvan pääosassa nähdään Gabourey Sidibe, joka näyttelee 16-vuotiaan Precious nimisen tytön roolia. Kyseinen rooli on Sidiben ensimmäinen.

Precious on joutunut isänsä hyväksikäyttämäksi ja on synnyttänyt tälle jo yhden lapsen ja elokuvan aikana synnyttää vielä toisen. Preciousin äiti ei ole yhtään isää parempi, hän pahoinpitelee ja haukkuu tytärtään lähes päivittäin. Äitiä elokuvassa näyttelee Mo'Nique, joka voitti roolistaan sekä Oscar- että Golden Globe- palkinnot. Raskauden takia Precious erotetaan koulustaan, mutta onnekseen hän pääsee opiskelemaan erityiskouluun, jossa opettajana toimii näyttelijä Paula Patton. Hän rohkaisee Preciousta puhumaan tilanteestaan ja auttaa häntä eteenpäin elämässä. Heidän lisäkseen elokuvassa nähdään sivuosissa kaksi kuuluisaa laulajaa, Mariah Carey ja Lenny Kravitz. Carey näyttelee elokuvassa sosiaalityöntekijää ja onnistuu roolissaan mielestäni vähintäänkin hyvin. Kravitz taas nähdään sairaanhoitajan roolissa, joka hoitaa Preciousta tämän ollessa sairaalassa synnytyksen jälkeen.

Vaikka elokuvasta voi saada kuvauksen perusteella masentavan ja traagisen kuvan, on siinä myös hauskat ja onnelliset hetkensä. Huumoria elokuvaan tuovat muun muassa Preciouksen koulukaverit, jotka hekin ovat joutuneet kokemaan kovia. Loppujen lopuksi elokuva on kuitenkin melko koskettavaa ja rankkaa katsottavaa, varsinkin jos on erityisen herkkä persoona, mutta se myös rohkaisee hyväksikäytön uhreja tekemään tilanteelleen jotain. Itseänikin järkyttävät tämän tyyliset elokuvat enemmän kuin esimerkiksi kauhuelokuvat, jotka harvemmin herättävät sen suurempia tunteita minussa.

Minusta elokuva olisi ansainnut enemmänkin kuin kaksi Oscar-pystiä, sen verran ison vaikutuksen se teki minuun. Elokuva toi mieleeni samantapaisia aiheita käsittelevät elokuvat Lilja 4-Ever ja Petollinen on ihmissydän, jotka molemmat lukeutuvat suosikkielokuviini. Joten jos tykkäät edellä mainituista, niin suosittelen ehdottomasti Preciousin katsomista ja suosittelen sitä tietenkin myös kaikille muille, jotka eivät ole liian herkkänahkaisia tällaisten aiheiden suhteen. Arvosanaksi elokuvalle annan 4/5

Leffailu jatkui vielä tänään kun pyörähdin Hulluilla Päivillä, josta mukaani tarttui kolme dvd:tä: Mammutti, Taxidermia ja Marttyyrit. Mielenkiintoisia katseluhetkiä siis luvassa jossain vaiheessa, kun ehdin leffat katsoa.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Robyn - None Of Dem




















Robyn on julkaissut tänään kolme uutta biisiään tulevalta Body Talk albumilta Amazon-nettikaupassa. Yksi uusista kappaleista on nimeltään None of Dem ja sitä on ollut tuottamassa norjalainen konemusiikkikaksikko Röyksopp. Kaksi muuta kappaletta ovat Dance Hall Queen ja Fembot, joista jälkimmäiseen olet voinut törmätä myös täällä blogissa. None of Dem kappaleessa on psykedeelinen ja tarttuva biitti, joka muutaman kuuntelukerran jälkeen tempaa mukaansa ja tanssijalka alkaa vipattaa.

Kuuntele None of Dem:

Inky - Let's Get Sad
















Bongasin taas tänään uutta lupaavaa musiikkia. Tällä kertaa sitä tarjoaa brittiläinen tyttötrio Inky, johon kuuluvat Anna, Bobbi ja Aimee (oikealta vasemmalle). Tyttöjen biisi Let's Get Sad on rehellistä brittiläistä tyttöpoppia ja siinä heidän vahvat äänensä erottuvat edukseen. Saman tyylistä musiikkia totuttu kuulemaan aiemmin esimerkiksi Girls Aloudilta, Sugababesilta ja The Saturdaysilta ja Inky onkin oiva lisä tähän tyttöbändikatraaseen. Kappaleeseen on tehty myös video, jossa tyylikkään näköiset tytöt laulavat kauniissa syysmaisemissa.




Lue lisää:
Myspace
Facebook

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Cristal Snow - Killing Me




















Elekropop-artisti Cristal Snow on juuri julkaissut musiikkivideon uuteen singleensä Killing Me. Biisi julkaistiin digitaalisesti tänään 12.4. ja sen voit ostaa ainakin iTunesista. Uusi albumi, joka kantaa nimeä God You Made Me Wicked, julkaistaan toukokuun aikana. Albumia ovat olleet tuottamassa muun muassa Chisu sekä Heikki Liimatainen, joka tuotti myös Cristalin debyyttialbumin. Innolla jään odottamaan minkälaista materiaalia tuleva albumi pitää sisällään.
Aluksi video vaikutti lähinnä pelkältä tylsältä kävelyvideolta, mutta katsoin sen kuitenkin loppuun asti ja siellä sen todellinen nerokkuus ja juoni vasta paljastuivat. Hienoa työtä! Cristalin aikasemmatkin videot ovat olleet todella laadukkaan näköisiä ja visuaalisesti tyylikkäitä ja tämä uusi video jatkaa samalla linjalla.



Lue lisää:
Myspace
Youtube

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Ellie Goulding - Guns and Horses















Suhteellisen tuore nimi brittimusiikin saralla on laulaja-lauluntekijä Ellie Goulding, joka on juuri julkaissut musiikkivideon tulevaan singleensä Guns and Horses. Single on Ellien kolmas hänen debyyttialbumiltaan Lights, joka julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Se nousi heti ilmestymisviikollaan brittilistan ykköseksi ja on noussut listoille myös muun muassa Irlannissa ja Norjassa.
Kappaleen videon maisemat ovat tyylikkäät ja sopivat kappaleeseen, toisin kuin videossa tanssivat sotilaspukuiset naiset ja miehet, jotka mielestäni pilaavat videon ja sen hienot maisemat. Ehkä jossakin toisessa ympäristössä tai kappaleessa tanssijat olisivat toimineet paremmin. Tosin ehkä heidän avullaan videoon on yritetty luoda jonkinlaista kontrastia.



Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace
Youtube

Aggro Santos feat. Kimberly Wyatt - Candy




















Yksi viime päivien kuunnelluimmista biiseistä  iPodissani on ollut uuden 21-vuotiaan rap-tulokkaan Aggro Santosin ja ex-Pussycat Dolls jäsenen Kimberly Wyattin yhteistuotos Candy. Kappale on tyyliltään nykyaikaista r'n'b-poppia, jollainen olisi hyvin voinut löytyä vaikkapa myös The Pussycat Dollsin levyltä. Kappaleesta on juuri julkaistu värikäs tanssipainottainen video ja single seuraa perässä toukokuun alkupuolella. Sen verran voin vielä videosta sanoa, etten ihan ymmärrä Kimberlyn päässä nähtävän hopeisen päähineen funktiota, sillä mielestäni se ei ole kovinkaan tyylikäs.



Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace
Youtube

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Be Stupid. Be Futuro.















Dieselin uudessa mainoskuvassa yhdistyy loistavasti muoti ja suomalainen design/arkkitehtuuri. Tänään selatessani vaatemerkin uutta Be Stupid nimisen kevät/kesä 2010 kampanjan mainoslehteä huomasin, että yhdessä kuvista on käytetty rekvisiittana Matti Suurosen suunnittelemaa Futuro taloa. Suuronen suunnitteli lentävää lautasta muistuttavan talon vuonna 1968 ja niitä valmistettiin satakunta kappaletta 60- ja 70-luvuilla. Alkuperäinen Futuro on väriltään valkoinen, mutta myöhemmin niitä valmistettiin muun muassa keltaisia ja hopeita, jollaista mainoskuvassakin on käytetty.















Talo on valmistettu polyesterimuovista sekä lasikuidusta, jotka olivat aikoinaan uusia rakennusmateriaaleja. Ajan myötä Futuroa on päätynyt muun muassa Ruotsiin, Hollantiin, Yhdysvaltoihin sekä Japaniin. Futuro oli osa Casa Finland muovitalosarjaa ja sen lisäksi siihen kuului Venturo-talo sekä kioski ja kaksi erilaista huoltoasemaa. Täytyy sanoa, että vielä tänä päivänäkin Futuroa voidaan pitää edistyksellisenä ja nykyaikaisena asuinratkaisuna. Olisi joskus mielenkiintoista nähdä kyseinen talo ihan luonnossakin.

Keltaista ostohysteriaa odotettavissa
















Jokavuotisten tarjouspäivien raamattu eli Stockmannin Hullujen päivien kuvasto on jälleen saapunut! Tänä vuonna Hullut päivät järjestetään 14.-18.4.
Nykyään kun kaupat saavat olla auki myös sunnuntaisin, aiheuttavat kaksi kertaa vuodessa järjestettävät Hullut päivät ostohysteriaa jopa viiden päivän ajan. Ensi viikon keskiviikkona alkava ostostapahtuma näkyy katukuvassa keltaisten kassien merenä. Vaikka Hulluilla päivillä onkin joka kerta lähes samantyyppisiä tarjouksia, niin aina sieltä kuitenkin jotakin tarttuu matkaan. Useimmiten se on ollut joko cd-levy tai dvd-leffa. Myös oma innostukseni näitä päiviä kohtaan on viime vuosina vain kasvanut. Nyt kun viimein asun Helsingissä on minun helpompi käydä hulluttelemassa, vaikka joka päivä, ja niin olen aikonutkin tehdä, ihan vain ostohysterian ilosta!

Hullut Päivät kuvasto netissä

torstai 8. huhtikuuta 2010

Le Kid - Escape




















Le Kid on vielä suhteellisen tuntematon ruotsalainen pop-yhtye, joka on kuitenkin ollut toiminnassa jo parin vuoden ajan. Le Kidin jäsenet ovat tunnetumpia tuottajina sekä sanoittajina, he ovat tehneet kappaleita muun muassa Alcazarille, Agnesille sekä Velvetille. Viime aikoina Le Kid on ollut kiertueella Tanskassa yhdessä Alphabeatin kanssa sekä tehnyt levytyssopimuksen Britanniassa.

Le Kidin uusin kappale on nimeltään Escape ja siinä voi kuulla vaikutteita niin 80-luvun popmusiikista kuin tämän päivänkin popista. Kyllä ne ruotsalaiset vaan osaa!





Lue lisää:
Viralliset sivut
Myspace

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Robyn - Body Talk pt. 1




















Kesäkuun 7. päivä se vihdoin ilmestyy, nimittäin Robynin uusi Body Talk pt. 1 niminen albumi! Albumi on ensimmäinen Robynin kolmesta albumista, jotka kaikki julkaistaan tämän vuoden aikana. Sitä ovat olleet tuottamassa pohjoismaiset artistit kuten Röyksopp. Kleerup ja Klas Åhlund. Samana päivänä julkaistaan myös albumin ensimmäinen single Dancing On My Own.
Edellisestä levystä kun on jo aikaa useampi vuosi, niin on hienoa, että Robynilta saadaan tänä vuonna niinkin paljon uutta mateeriaalia. En malta odottaa!

Albumin kappalelista:
1. Don’t F***ing Tell Me What To Do
2. Fembot
3. Dancing On My Own
4. Cry When You Get Older
5. Dance Hall Queen
6. None Of Dem
7. Hang With Me (acoustic)
8. Jag Vet En Dejlig Rosa