maanantai 31. tammikuuta 2011

The Sounds - Better Off Dead
















The Sounds julkaisee neljännen studioalbuminsa maaliskuun lopulla ja esimakua siltä antaa Better Off Dead niminen kappale. Vaikka kappale pysyykin jonkin verran uskollisena yhtyeen alkuperäiselle tyylille, niin se esittelee kuulijoille kuitenkin onnistuneesti uudistuneen entistä popimman ja elektronisemman The Soundsin.

Yhtyeen edellinen albumi Crossing The Rubicon meni itseltäni hieman ohi, mutta tämän uuden kappaleen perusteella jään odottamaan suurella mielenkiinnolla mitä The Soundsilla on tulevalla levyllä tarjottavanaan.

 

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Adele - Promise This (Radio 1 Live Lounge)
















Juuri toisen albuminsa julkaissut brittilaulaja Adele esiintyi taannoin Live Lounge-radio-ohjelmassa, jossa hän omien kappaleidensa lisäksi esitti cover-versio Cheryl Colen Promise This hitistä. Adelen käsittelyssä kappale muuntui kauniiksi balladiksi ja toi siitä esiin aivan uusia puolia. Todella onnistunut veto!

lauantai 29. tammikuuta 2011

Hurts - Sunday




















Huimaan suosioon noussut brittiduo Hurts julkaisee Happiness albuminsa neljäntenä singlenä mahtavan Sunday kappaleen, joka on ehdottomasti yksi albumin parhaista kappaleista ja erinomainen valinta singleksi.

Helmikuun lopulla julkaistavaa singleä ovat remixanneet muun muassa Seamus Haji sekä Glam As You. Oikein promotoituna tästä on mahdollista tulla todellinen menestyssingle!

Sunday (Glam As You Radio Mix)

perjantai 28. tammikuuta 2011

Lykke Li - I Follow Rivers (Musiikkivideo)



Helmikuun lopussa Wounded Rhymes albumin julkaiseva Lykke Li on saanut valmiiksi musiikkivideon tuoreimpaan singleensä I Follow Rivers. Videolla Lykke Li nähdään hyvin hyytävissä ja lumisissa maisemissa.

torstai 27. tammikuuta 2011

Tauolta palannut Guano Apes keikalle Suomeen


















Vuonna 2005 tauolle jäänyt saksalaisyhtye Guano Apes palaa vuosien tauon jälkeen keikalle myös Suomeen! Kesällä 2009 paluukeikkansa tehnyt bändi on työstänyt tulevaa Bel Air albumiaan pitkään ja kauppojen hyllyille se saapuu huhtikuun alussa. Albumin ensimmäisenä singlenä julkaistaan Oh What A Night niminen kappale.

Muun muassa Open Your Eyes, Big In Japan ja You Can't Stop Me hiteistä tunnettu Guano Apes saapuu esiintymään Helsingin Tavastialle 18. huhtikuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina, 31. tammikuuta. Liput maksavat 36€ ja niitä myy sekä Tiketti että Lippupalvelu.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Viikon biisi: LaVive - How Deep Is Your Love




















Viime vuoden lopulla Saksassa nähtiin jo yhdeksäs Popstars-ohjelman kausi. Ohjelmassa haettiin uutta tyttöbändiä ja tuloksena on neljän nuoren naisen muodostama LaVive.

LaVive julkaisi ensimmäisen singlensä No Time For Sleeping vain päivä sen jälkeen, kun ohjelma oli päättynyt ja korkeimmillaan se nousi Saksan singlelistan sijalle 13. Viikkoa myöhemmin ilmestyi debyyttialbumi No Sleep, joka aloitti listauransa vaisusti sijalta 44.

Sijoitus kertoo ehkä jotain siitä, että Popstarsin aika myös Saksassa alkaa hiljalleen olla ohi, olihan kulunut kausi jo ohjelman yhdeksäs. Menestyksen hiipumisesta on tosin ollut merkkejä ilmassa jo aiemminkin, sillä edellinen Popstarin kautta syntynyt yhtye Some & Any julkaisi ainoastaan yhden singlen sekä albumin, joka sekin vietti listalla vain kolme viikkoa.

Vaikka No Time For Sleeping ei ehkä ollut paras valinta albumin avaussingleksi, niin toivottavasti tästä viisastuneena seuraavana singlenä julkaistaan jokin potentiaalisempi raita, kuten viikon biisinä toimiva How Deep Is Your Love tai vaikkapa Burning Love.

How Deep Is Your Love muistuttaa tyyliltään hieman romanialaisen Innan tuotantoa sekä Edward Mayan Stereo Love hittiä, joten uskoisin sillä olevan mahdollisuuksia menestyä, ehkäpä jopa edeltäjäänsä paremmin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Electrovamp - Hands Up
















Vuosina 2007 ja 2008 kaksi loistavaa elekropop-singleä I Don't Like the Vibe in the VIP ja Drinks Taste Better When They're Free julkaissut sisarusduo Electrovamp palaa nyt uuden materiaalin kera.

Toisen singlen heikon menestyksen jälkeen duon levytyssopimus purettiin ja debyyttialbumi jäi julkaisematta. Nyt Electrovamp kuitenkin palaa täysin uudella materiaalilla. Kappale Hands Up on esimakua myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta albumilta.

Hands Up

lauantai 22. tammikuuta 2011

Robyn vs Oskar Linnros - Dancing On My Own/Från Och Med Du (Patrik Berger Mash-Up)




















Patrik Berger, joka oli mukana kirjoittamassa Robynin Dancing On My Own hittiä, on julkaissut upean mash-upin, joka yhdistää kyseisen kappaleen vokaaliosuudet Oskar Linnrosin Från och me du kappaleen taustoihin.

Yhdistämisen tuloksena on pirteä pianopainotteinen pop-kappale, joka yltää melkein alkuperäisten tasolle. Loistavaa työtä sanoisin!


perjantai 21. tammikuuta 2011

Erin - Vanha Nainen Hunningolla




















Pitkä odotukseni palkitaan vihdoin, kun Nylon Beatista tutuksi tullut Erin Anttila julkaisee ensimmäisen suomenkielisen soolosinglensä, jota seuraa debyyttialbumi myöhemmin keväällä.

Erinhän julkaisi vuonna 2008 Sarah nimisen kappaleen, jolloin oli tarkoitukena julkaista kokonainen albumi englanniksi. Myöhemmin kieli kuitenkin vaihtui suomeen ja tulevan albumin avaussinglenä ilmestyy Vanha nainen hunningolla niminen biisi, jota Erin on jo esittänytkin muutamilla keikoillaan.

Tarttuvalla kertosäkeellä varustettu country/folk-tyylinen Vanha nainen hunningolla julkaistaan digitaalisesti 31. tammikuuta.

Mýa - Fabulous Life




















Parhaiten Ghetto Superstar (yhdessä Prasin ja Ol' Dirty Bastardin kanssa), Lady Marmalade (yhdessä Pinkin, Christina Aguileran ja Lil' Kimin kanssa) ja Case Of The Ex hiteistä tunnettu amerikkalainen r'n'b-artisti Mýa on viime vuosina keskittynyt julkaisemaan materiaaliaan vain Japanissa ja niin tälläkin kertaa.

Mýan uusin kappale Fabulous Life ilmestyi digitaaliseen myyntiin tällä viikolla ja kokonainen albumi on luvassa maaliskuussa. Kappaleesta huomaa selvästi, että se on suunnattu Japanin markkinoille, sillä r'n'b:n sijaan siinä on vaikutteita jopa j-popista. Omasta mielestäni kappaleella olisi pontentiaalisia menestysmahdollisuuksia myös Euroopassa, eristyisesti kesällä.

torstai 20. tammikuuta 2011

Lady Gaga - Born This Way (Thierry Mugler Remix)



Vaikka Born This Way kappaletta ei ole vielä edes julkaistu, niin kappaleen ensimmäinen virallinen remix on saanut jo ensisoittonsa. Kyseinen remix kuultiin ensi kertaa Thierry Muglerin muotinäytöksessä pari päivää sitten ja nyt kappaleeseen on julkaistu myös muotikuvaaja Mariano Vivancon ohjaama video, jolla näitä Muglerin suunnittelemia vaatteita nähdään Born This Wayn tahdittamana.

Vaikka nyt julkaistu remix hyvin tähän videoon ja muotinäytöstarkoitukseen sopiikin, niin loppupeleissä se ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen, mutta se kuitenkin lisää kiinnostusta itse kappaletta kohtaan, jonka julkaisuajankohta jo kovaa vauhtia lähestyy.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Björkiltä uusi albumi tänä vuonna
















Yksi suosikkiartisteistani, islantilainen Björk, julkaisee tänä vuonna uuden albumin. Järjestyksessään seitsemännen studioalbumin julkaisua on suunniteltu jo keväälle, mutta levyn ollessa vasta puolivälissä, on tarkempaa ajankohtaa vaikea vielä määrittää.

Björk julkaisi edellisen Volta levynsä vuonna 2007, jolloin hän teki yhteistyötä muun muassa hittituottaja Timbalandin kanssa. Tällä kertaa Björk on ollut yhteistyössä ainakin National Geographic lehden kanssa, jonka tarinoista hän on saanut inspiraatiota.

Albumin julkaisun jälkeen Björkin on määrä lähteä kiertueelle ja toivonkin, että sen myötä hänet saataisiin vihdoin myös Suomeen esiintymään.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Zowie - Bite Back (Musiikkivideo)



Broken Machine ja Love Demolition kappaleilla viime vuoden lopulla ihastuttanut uusiseelantilainen Zowie julkaisee kolmantena singlenään Bite Back nimisen kappaleen, johon on juuri julkaistu myös musiikkivideo. Vaikka Bite Back ei aivan Love Demolitionin tasolle ylläkään, niin silti se antaa odottaa paljon Zowien tulevalta debyyttialbumilta.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Viikon biisi: Jennifer Lopez - On The Floor feat. Pitbull
















American Idolin tulevalla kaudella tuomarina nähtävän Jennifer Lopezin on määrä julkaista tänä vuonna pitkään haudottu seitsemäs studioalbumi, joka kantaa nimeä Love?. Albumilta on tähän mennessä julkaistu kaksi ns. buzz-singleä, Fresh Out The Oven ja Louboutins, joista kumpikaan ei kuitenkaan ole herättänyt sen suurempaa kiinnostusta projektia kohtaan.

Tämän hetkisten tietojen mukaan albumin ensimmäisenä virallisena singlenä julkaistaan RedOnen tuottama tanssibiisi On The Floor, joka samplaa erittäin onnistuneesti vuoden 1989 Lambada hittiä. Kappale oli itselläni tehosoitossa koko viikonlopun ja tulee varmasti olemaan myös tällä viikolla.

On The Floor kappaleen myötä kiinnostukseni Jenniferin uutta albumia kohtaan kasvoi huomattavasti. Toivottavasti Love? pitää sisällään muitakin yhtä tarttuvia biisejä kuin tämän.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Yelle - Safari Disco Club




















A Cause Des Garçons ja Je Veux Te Voir hiteillä pari vuotta sitten ihastuttanut ranskalainen laulaja Yelle ja hänen omaa nimeä kantava bändinsä julkaisee maaliskuussa toisen albuminsa Safari Disco Club. Tulevan albumin rytmikäs nimibiisi on laitettu nettiin jakoon ja se kuulostaa seuraavalta:



Uuden albumin julkaisun lisäksi Yelle kiertää tänä keväänä Britanniaa ja Irlantia Katy Perryn California Dreams kiertueen lämppärinä.

Alesha Dixon - Every Little Part Of Me feat. Jay Sean (Musiikkivideo)



Alesha Dixon julkaisee valitettavan kehnosti menestyneen The Entertainer albuminsa kolmantena singlenä Every Little Part Of Me kappaleesen, jolla vierailee myös brittilaulaja Jay Sean.

Kappale on yksi albumin vahvimmista ja ihmettelenkin, että miten se julkaistaan vasta nyt singlenä, sillä Every Little Part Of Me olisi ollut oiva valinta albumin avaussingleksi. Silloin The Entertainer olisi saattanut menestyä paremmin, tosin eihän se vieläkään mahdotonta ole.

Kappaleeseen on myös julkaistu musiikkivideo, joka edesauttaa kappaleen mahdollista menestystä. Onkin hienoa, että levy-yhtiö jaksaa panostaa Aleshaan edelleen, vaikka aiemmat singlet eivät ole olleetkaan suuria menestyksiä.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

M.I.A. - Internet Connection (Huoratron Rum Aid Remix)




















M.I.A. on juuri julkaissut remix EP:n Internet Connection kappaleesta, joka löytyy hänen /\/\/\Y/\ albuminsa rajoitetulta painokselta. Erityisen tästä julkaista tekee se, että kappaletta on päässyt remixaamaan kotimainen Huoratron, jonka nimen takaa löytyy tuottaja Aku Raski. Huoratronin tekemä remix on loistavaa työtä alusta loppuun ja tulee varmasti soimaan klubeilla tänä keväänä.

M.I.A. myös julkaisi viime vuoden lopussa Vicki Leekx nimisen mixtapen, jonka voit ladata ilmaiseksi julkaisua varten avatulta sivustolta.

 

tiistai 11. tammikuuta 2011

Viikon biisi: Le Kid - Mr. Brightside




















Ruotsin euroviisukarsintoihin tänä vuonna osallistuva popryhmä Le Kid on julkaissut cover-version The Killersin Mr. Brightside hitistä. Alun perin vuonna 2003 julkaistu kappale on Le Kidin käsissä muuntunut tietenkin pirteään ruotsipop-muotoon ja sekös minua miellyttää! Kappaleen voit ladata ilmaiseksi yhtyeen kotisivuilta.

  

Britney Spears - Hold It Against Me




















Täällä se nyt vihdoin on! Nimittäin Britney Spearsin hartaasti odotettu uusi single Hold It Against Me, joka vakuuttaa heti ensikuulemalla.

Tanssilattioita täyteen koko kevään vetävä kappale on omasta mielestäni ehdottomasti parempi kuin edellisen Circus albumin avaussingle Womanizer ja vaikka Hold It Against Me hieman Ke$han tuotantoa ehkä paikoin muistuttaakin, niin se on kuitenkin kaukana siitä ollakseen mikään kopio.

Kappale antaa odottaa paljon maaliskuussa ilmestyvältä albumilta, josko tulossa olisi vielä Blackoutiakin parempi albumi? Ehkä ei, mutta varmasti ainakin kaikin puolin loistava julkaisu.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Clare Maguire - The Last Dance















Clare Maguire on uudehko laulajalöytö Britanniasta, jonka ääntä on verrattu Annie Lenoxiin ja Stevie Nicksiin. Clare sijoittui juuri viidenneksi BBC:n Sound Of 2011 listalla, joka kokoaa vuosittain 15 lupaavinta uutta artistia. Myös MTV nimesi hänet yhdeksi tämän vuoden lupaavimmaksi uudeksi artistiksi.

Claire kirjoitti levytyssopimuksen jo vuonna 2008, jonka jälkeen hän alkoi työstää debyyttialbumiaan Light After Dark, joka ilmestyy helmikuun lopussa. Levyä on ollut työstämässä ainakin tuottaja Fraser T. Smith, joka on aiemmin työskennellut muun muassa Kylie Minoguen ja Adelen kanssa. Viime vuonna Clare julkaisi ensimmäisen singlensä Ain't Nobody sekä kiersi Eurooppaa yhdessä Plan B:n ja Hurtsin kanssa.

Laulajan uusin single on mahtipontinen The Last Dance, joka tuo erinomaisesti esiin Claren upean lauluäänen. Kappaleeseen kuvattu tummanpuhuva musiikkivideo sai ensiesityksensä viime viikolla. Uskon, että kyseisellä kappaleella voi menestystä hyvin tullakin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Lykke Li - I Follow Rivers

















Maaliskuussa ilmestyvän Lykke Lin toisen albumin julkaisu lähestyy ja nyt siltä julkaistaankin jo toinen single nimeltään I Follow Rivers, joka ainakin itseäni miellyttää hieman enemmän kuin lokakuussa ilmestynyt ensimmäinen single Get Some.



The Magician on tehnyt kappaleesta myös oivan remixin, joka muuntaa kappaleen iloisempaan ja entistä tanssittavampaan muotoon:

perjantai 7. tammikuuta 2011

The Sounds julkaisee uuden albumin maaliskuussa
















Suomessakin suurta suosiota nauttiva ruotsalaisbändi The Sounds julkaisee maaliskuun 29. päivä neljännen albuminsa Something To Die For, joka julkaistaan samanaikaisesti maailmanlaajuisesti.

Albumin kappalelista näyttää seuraavalta:
1. It’s So Easy
2. Dance With The Devil
3. The No No Song
4. Better Off Dead
5. Diana
6. Something To Die For
7. Yeah Yeah Yeah
8. Won’t Let Them Tear Us Apart
9. The Best Of Me
10. Wish You Were Here

Britneyn uuden singlen ensisoitto tiistaina!




















Britney Spears julkaisee pitkään odotetun uuden singlensä Hold It Against Me ensi viikon tiistaina, eli 11. tammikuuta. Kappaleen tuottajina ovat toimineet Dr. Luke ja Max Martin, joista kumpikin on työstänyt kappaleita Britneylle myös aiemmin. Eilen nettiin vuoti kappaleesta demoversio, jolla Britney ei kuitenkaan itse laula, joten innolla jään odottamaan millainen lopullinen versio tulee olemaan!

torstai 6. tammikuuta 2011

Bright Light Bright Light - Falling

Bright Light Bright Light eli Rod Thomas on tuore brittiläinen artisti, joka toimii myös muun muassa sanoittajana, tuottajana ja remixaajana. Hän on remixannut usean artistin kappaleita, kuten Kelisin ja Ellie Gouldingin.

Jokin aika sitten Bright Light Bright Light julkaisi upean cover-version kulttisarja Twin Peaksin tunnuskappaleesta, jonka alkuperäisenä esittäjänä toimii Julee Cruise. Kappaleeseen on tehty myös upea unenomainen video, jossa nähdään Twin Peaksista tuttuja maisemia.

Jos tykästyit kappaleeseen, voit ladata sen ilmaiseksi Brigt Light Bright Lightin Soundcloud-sivulta.



lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuoden biisi 2010 - Tulokset!

Black Cherry järjesti joulukuussa ensimmäisen äänestyksensä, jossa etsittiin vuoden 2010 parasta biisiä. Äänestys on nyt päättynyt ja on aika julkaista tulokset!

Vuoden ulkomainen biisi: Rihanna - Only Girl (In The World)











Vuoden 2010 ulkomaisen biisin tittelin vei täpärästi Rihannan Only Girl (In The World), joka keräsi 15% äänistä.

Toiselle sijalle nousi brittilaulaja Marina & The Diamondsin kappale Hollywood 13% äänisaaliilla ja kolmanneksi kurotti American Idol-kilpailija Adam Lambertin hitti If I Had You keräten 12% äänistä. Jaetun neljännen sijan jakavat Lady Gagan Telephone sekä Hurtsin Wonderful Life, joista kumpikin keräsi 10% äänistä. Todella tiukkaa on siis tehnyt!

Oma suosikkini ehdokkaista, Robynin Dancing On My Own, keräsi 7% äänistä ollen näin äänestyksen viides. Mukavasti ääniä keräsivät myös brittiyhtyeet Goldfrapp ja The XX 4% äänisaaliillaan.

Vuoden kotimainen biisi: Cristal Snow - Killing Me












Cristal Snow yllätti kaikki muut kilpailijat keräämällä todella suuren äänipotin Killing Me kappaleellaan, joka keräsi jopa 44% äänistä. Onnittelut Cristalille! Tässä vielä linkki kappaleen upeaan videoon.

Toiselle sijalle ylsi Pariisin Kevät kappaleellaan Tämän kylän poikii, joka sai 11% annetuista äänistä. Kolmanneksi nousi Kaija Koon Vapaa, joka keräsi vain prosentin vähemmän ääniä kuin Pariisin kevät. Neljännen sijan kisassa jakavat oma suosikkini Jonna Geagean Katso mua sekä Kymppilinjan ja Mariskan yhteisbiisi Minä, joista kumpikin keräsi 7% äänistä.

Viidennelle sijalle 6% äänimäärällä nousi Chisun Sama nainen. Suurimpana yllätyksenä itselleni tuli Mariskan ja Pahojen susien Suloinen myrkynkeittäjä kappaleen huono menestys, sillä se on ollut tänä vuonna ehdottomasti luetuin blogikirjoitukseni. Kappale keräsi ääniä vain yhden prosentin verran. Yllätävää oli myös se, että Maija Vilkkumaan Lottovoitto ei saanut ainuttakaan ääntä.

Suuret kiitokset vielä kaikille äänestäjille! Nyt täytyykin pohtia, että mistä asiasta laittaisi pystyyn seuraavan äänestyksen.

Uutta Lady Gagaa helmikuussa!




















Lady Gaga kertoi eilen pitkään kaivattua tietoa koskien hänen tulevaa Born This Way albumiaan ja sen ensimmäistä singleä. Kauan odotettua uutta musiikkia Gagalta saamme kuulla helmikuun 13. päivä, kun Born This Way albumin ensimmäinen single julkaistaan.

Aiemminhan on uutisoitu että uusi albumi löytyisi kauppojen hyllyltä jo alkuvuodesta, mutta nyt sitä saadaankin odottaa hieman pidempään, sillä se ilmestyy vasta toukokuun 23. päivä. Onneksi helmikuu ei kuitenkaan ole kovinkaan kaukana.