tiistai 6. heinäkuuta 2010

Vierailulla Berliinin ostosviidakossa
















Nyt kun olen palannut Berliinin kuumuudesta takaisin Suomeen on aika jakaa muille kaupunkiin matkaaville hieman shoppailuvinkkejä.

Berliinissä oli suunnitelmana käydä katsastamassa muun muassa kauppoja, jotka Mondon matkaoppaan perusteella vaikuttivat mielenkiintoisilta. Olisi kannattanut kuitenkin suhtautua kyseiseen matkaoppaaseen hieman suuremmalla varauksessa, sillä iso osa valituista liikkeistä oli joko lopettanut tai vaihtanut paikkaa, joten se aiheutti pientä turhautumista välillä.

Onneksi Berliinistä ei kuitenkaan mielenkiintoiset kaupat lopu, vaan matkan aikana eteen tuli mitä kiinnostavimpia liikkeitä. Lukemista helpottamaan olen jakanut shoppailuvinkit joko kaupunginosittain tai aluettain.

Ku'Damm (Kurfürstendamm)

Ku'Damm on yksi Berliinin tunnetuimpia ja pisimpiä ostoskatuja. Sen varrelta löytyy niin kalleimmat vaateliikkeet kuten Versace, Luis Vuitton, Prada jne. kuin halvempiakin vaihtoehtoja kuten H&M, Zara ja C&A. Sen lisäksi kadulta löytyy suuria tavarataloja, kahviloita, ravintoloita ynnä paljon muuta. Omiksi suosikeiksi kadulta muodostuivat muun muassa seuraavat liikkeet:

Espanjalaisen vaateketju Desigualin kolmikerrokseninen myymälä, josta löytyy mitä mielenkiintoisempia värejä ja kuoseja yhdisteleviä vaatteita. Myymälän kolmannessa kerroksessa sijaitsee outlet, josta voi tehdä löytöjä hieman halvempaan hintaan.

















Lähinnä vaatteisiin keskittyvä tavaratalo Peek & Cloppenburg, jonka alakerrasta löytyy suuri valikoima mm. Acnen ,Cheap Mondayn, Dr. Denimin ja Adidaksen vaatteita,

Levykauppa Cover Music, joka on keräilijän unelma. Kaupasta löytyy laaja valikoima cd-levyjä ja vinyylejä sekä jonkun verran myös dvd:itä. Liikkeen erikoisuus on tähtien kuvilla varustettujen kalerenteiden suuri valikoima. Joukosta löytyy myös hieman tuntemattomampiakin nimiä. Kuluvan vuoden kalentereita myydään 2€:n lähtöhintaan.

Ku'Dammin läheisýydestä Tauentzienstrasselta löytyy Berliinin tunnetuin tavaratalo KaDeWe, joka on Manner-Euroopan suurin. Sieltä löytyy kaikkea mitä tavaratalosta toivookin löytävänsä, kuten laadukas elintarvikeosasto ylellisine tuotteineen.





























Potsdamer Platz ja Friedrichstrasse

Potsdamer Platz sijaitsee suuhtellisen lähellä tunnettua Brandenburgin porttia. Sen ympäristöstä löytyy muun muassa kauppakeskus Arkaden, josta löytyy liikkeitä joka makuun sekä Sony Center, josta löytyy niin elokuvateatteri, ravintoloita, kauppoja kuin hotellikin.

Friedrichstrasse on toinen Berliinin suurista ostoskaduista, jonka varrelta löytyy kauppoja joka lähtöön. Mielenkiintoisimpia kohteita kadulla ovat mm:

luksuskauppakeskus Q206, josta löytyy mm. Guccin ja Yves Saint Laurentin myymälät. Sen alakerrasta löytyi myös tyylikkäästä sisustettu DOM-liike, josta löytyy suureksi osaksi mustan, valkoisen ja hopean värisiä tuotteita, kuten koruja, sisustustavaroita ja huonekaluja.
































Kulttuuritavaratalo Dussmann, josta löytyy suuri valikoima levyjä, kirjoja ja dvd:itä kolmesta kerroksesta. Liikkeen erikoisuus on sen aukioloaika, sillä se on maanantaina lauantaihin auki 10-24, joten ostoksille pääsee vielä muiden liikkeiden sulkeuduttua.

Friedrichstrassen monen H&M-liikkeen joukosta löytyy myös pelkästään miestenvaateita myyvä H&M, jollaista en muista aiemmin muualla nähneeni. Kyseisestä liikkeestä löytyi myös hieman kokeilevampia vaatteita, jotka yllättivät minut täysin. Niiden joukosta löytyi mm. erilaisin paljetein ja helmin koristeltuja t-paitoja, joista alla nähtävä tuli myös ostettua.

Kadun juna- ja metroaseman läheisyyteen ollaan juuri avaamassa myös kaupungin ensimmäistä Weekdayn myymälää, joka ainakin ulkoa päin katsottuna näytti melko suurelta.
































Kreuzberg

Kreuzbergin kaupunginosasta löytyy mm. monia second hand-vaatteita myyviä liikkeitä sekä levykauppoja. Niistä ehkä mielenkiintoisin on 14,99€:n kilohintaan vaatteita myyvä Colours, josta löytyy vaatteita ja kenkiä joka lähtöön, sekä naisille, miehille että lapsille. Tiistaisin kaupassa on klo. 11-15 happy hour, jolloin vaatteita saa 30% alennuksella.

Toinen second hand tuotteita myyvä liike on Check Point, josta löytyy käytettyjen vaatteiden lisäksi myös uusia vaatteita. Esillä näytti olevan ainakin Dr. Denimin sekä Desigualin tuotteita.

Alueelta löytyy myös Space Hall niminen levykauppa, joka on keskittinyt pääasiassa elektroniseen musiikkiin, mutta valikoimassa on myös muut musiikkilajit hyvin edustettuna. Kauppa on jaettu kahteen osaan, joista toisessa myydään cd-levyjä ja toisessa vinyylejä.





































Prenzlauer Berg

Alueelta löytyy monia pieniä vaateliikkeitä, joissa myydään sekä isompia merkkejä sekä berliiniläisten suunnittelijoiden tuotteita.

Niiden joukosta löytyy esimerkiksi Kauf Dich Glücklich, jossa myydään tyylikkäitä mutta sopuhintaisia vaatteita ja kenkiä sekä miehille että naisille, merkkeinä mm. Cheap Monday, Vagabond, Humör.

Toinen suositukseni saava kauppa on Pappelalleella sijaitseva second handia myyvä Trag Fläche, josta myös löytyy miesten- ja naistenvaatteita. Käydessäni kaupassa tarjouksessa oli erilaisia miesten takkeja 9€:n
hintaan.





































Alueen ehkäpä paras tai ainakin valikoimaltaan laajin second hand-myymälä on ehdottomasti Stiefel Kombinat Berlin. Sen Eberswalderstrassella sijaitsevissa myymälöissä on todella suuret määrät erilaisia vanhoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Liikkeet sijaitsevat vierekkäin, toisesta löytyy naisten vaatteita ja toisesta taas miesten.
















Alexanderplatz ja Mitte

Alexanderplatzilla sijaitsee yksi Berliinin kuuluisimmista nähtyyksistä, vuonna 1968 valmistunut televisiotorni. Sen lisäksi alueelta löytyy suuri määrä erilaisia kauppoja.

Aivan Alexanderplatzilla sijaitsee mm. tavaratalo Galerie Kaufhof, C&A, kaksi New Yorker-vaateliikettä, elektroniikkatavaratalo Saturn sekä suuri ostoskeskus Alexa, josta löytyy monia vaateliikkeitä, toinen suuri elektroniikkaan, musiikkiin ja elokuviin keskittyvä tavaratalo Mediamarkt, ravintoloita sekä ruokakauppa.

Hieman Alexanderplatzin ulkopuolella sijaitsevalla Neue Schönhauserstrassella sijaitsee monia käymisen arvoisia liikkeitä. Sieltä löytyvät mm. Adidaksen, Converse, Energien, Acnen ja Dieselin myymälät. Niiden lisäksi kadulta löytyy kaksikerroksinen second hand-myymälä Made In Berlin, josta löytyy esimerkiksi useampi pari käytettyjä Converseja. Liikkessä on joka tiistai happy hour klo. 10-15, jolloin kaikki second hand-tuotteet ovat -20%. Toinen samalla kadulla sijaitseva houkutteleva liike on retrohuonekaluja ja -valaisimia myyvä Schönhauser Design, jossa oli kaupan myös Marimekon astiastoa. Harmi, että huonekalujen kuljetus Saksasta Suomeen maksaa enemmän kuin mihin on varaa.





































Kirpputorit

Berliinissä pidetään viikonloppuisin useita kirpputoreja, joten kaikkiin emme matkan aikana tietenkään ehtineet, mutta ne joihin ehdittiin, vaikuttivat todellisilta aarreaitoilta.

Yksi kaupungin suosituimmista ja varmasti suurimmista kirpputoreista järjestetään sunnuntaisin Mauerparkissa. Satojen myyntipöytien joukosta löytyy myös tavallisen kirpputoritavaran lisäksi useita vinyylilevyjä myyviä kojuja sekä berliiniläisten suunnitelijoiden tekemiä vaatteita, koruja ja käyttötavaroita. Itselläni tarttui matkaan vinyylilevystä tehty vati, jolle tuli hintaa 2€. Mauerparkin kirpputoria varten kannattaa varata paljon aikaa, sillä sen kiertämiseen voi kulua hyvinkin useita tunteja.

Mauerparkin lähistöllä sijaitsee myös pienempi Arkonaplatzin kirpputori, joka järjestetään myös vain sunnuntaisin. Sieltä voi löytää mm. hienoja retro-huonekaluja sekä sisustusesineitä.

Kreuzbergin Marheinekeplatzin kauppahallin takana pidettävä kirpputori  taas on auki sekä lauantaina että sunnuntaina, pienuudestaan huolimatta sieltäkin voi tehdä hyviä löytyjä halpaan hintaan.

Ei kommentteja: