maanantai 1. marraskuuta 2010

Alexandra Burke - The Silence



















Yli vuosi Overcome debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen Alexandra Burke julkaisee levystä uuden painoksen, joka uusien kappaleiden lisäksi tulee sisältämään dvd:n, jolta löytyy kaikki laulajattaren musiikkivideot. Ennen tämän uusintapainoksen julkaisua albumilta julkaistaan singlenä The Silence balladi, josta on tehty entistä mahtipontisempi versio tätä uutta julkaisua varten.

The Silence oli tarkoitus julkaista jo albumin kolmantena singlenä, mutta sen tilalle valittiin All Night Long. Onneksi RedOnen tuottama The Silence saa kuitenkin julkaisunsa, sillä sen se todella ansaitsee. Hyvän julkaisuajankohdan saaneella kappaleella on mielestäni mahdollisuuksia nousta jopa joulun myydyimmäksi singleksi Britanniassa.

Ei kommentteja: