keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Viikon biisi: LaVive - How Deep Is Your Love




















Viime vuoden lopulla Saksassa nähtiin jo yhdeksäs Popstars-ohjelman kausi. Ohjelmassa haettiin uutta tyttöbändiä ja tuloksena on neljän nuoren naisen muodostama LaVive.

LaVive julkaisi ensimmäisen singlensä No Time For Sleeping vain päivä sen jälkeen, kun ohjelma oli päättynyt ja korkeimmillaan se nousi Saksan singlelistan sijalle 13. Viikkoa myöhemmin ilmestyi debyyttialbumi No Sleep, joka aloitti listauransa vaisusti sijalta 44.

Sijoitus kertoo ehkä jotain siitä, että Popstarsin aika myös Saksassa alkaa hiljalleen olla ohi, olihan kulunut kausi jo ohjelman yhdeksäs. Menestyksen hiipumisesta on tosin ollut merkkejä ilmassa jo aiemminkin, sillä edellinen Popstarin kautta syntynyt yhtye Some & Any julkaisi ainoastaan yhden singlen sekä albumin, joka sekin vietti listalla vain kolme viikkoa.

Vaikka No Time For Sleeping ei ehkä ollut paras valinta albumin avaussingleksi, niin toivottavasti tästä viisastuneena seuraavana singlenä julkaistaan jokin potentiaalisempi raita, kuten viikon biisinä toimiva How Deep Is Your Love tai vaikkapa Burning Love.

How Deep Is Your Love muistuttaa tyyliltään hieman romanialaisen Innan tuotantoa sekä Edward Mayan Stereo Love hittiä, joten uskoisin sillä olevan mahdollisuuksia menestyä, ehkäpä jopa edeltäjäänsä paremmin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lähes kaikki "No Sleep" levyn biisit covereita romanialaisista hiteistä. Biiseihin oikeus vain saksankielisissä maissa (siis radiosoitto yms.)- MM."How Deep is your love" on Akcentin hittibiisi vuodelta 2009 ja "No Sleeping" Corinan tuore biisi viime vuoden lopulta.

Jonsku kirjoitti...

Kiitos infosta! Tuli minulle uutena tietona, vaikka osasta biisejä kuulee kyllä että voisivat olla hyvin juurikin esim romanialaista alkuperää. Tiesin tosin, että pari biisiä ovat kovereita esim. Hurtful. Ja onhan näiden Popstars-artistien levyillä ennenkin kyllä ollut useita cover-versioita.