torstai 31. maaliskuuta 2011

Rihanna kesällä Suomeen




















SuomiTV uutisoi tänään, että Rihanna olisi saapumassa esiintymään Suomeen 15. elokuuta. Kanavan tietojen mukaan Helsinkiin ollaan suunnittelemassa suurta r&b-tapahtumaa, jonka pääesiintyjänä Rihanna siis nähtäisiin. Uutinen kertoo että keikkapaikaksi on tiettävästi kaavailtu Hietaniemen uimarantaa.

Minkäänlaista muuta vahvistusta tälle keikalle taikka tapahtumalle ei vielä ole tullut, joten täytyy jäädä odottamaan josko sellainen lähipäivinä saataisiin.
----------------------------------------------------------------
(päivitys 9.4.)

Varmistus keikalle saatiin aimmin tällä viikolla ja näin ollen Rihanna esiintyy 15. elokuuta järjestettävässä On The Beach tapahtumassa Hietaniemen uimarannalla. Muita tapahtumassa esiintyjiä ovat muun muassa menestynyt brittiläinen rap-artisti Tinie Tempah sekä Santigold. Loput esiintyjät julkistetaan myöhemmin.

Liput tapahtumaan tulevat myyntiin 14. huhtikuuta ja ne maksavat 75€.

2 kommenttia:

maija kirjoitti...

Cool, keitäköhän muita tapahtumassa tulee esiintymään? Olen nimittäin nähnyt Rihannan livenä kerran ja show ei ollut riittävän hyvä, että menisin uudelleen... :( Tykkään kyllä biiseistä!

Jonsku kirjoitti...

Tapahtumasta ei ole vielä yhtään enempää tietoa :/ Mutta toivottavasti tosiaan jotain hyviä, koska itekään en ole kuullu pelkkää hyvää Rihannan keikoista.