keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Elokuva-arvostelu - Precious

























Eilen kun Finnkinon teattereissa oli taas Superpäivä, tuli vihdoin käytyä katsomassa kaksi Oscar-palkintoa voittanut elokuva Precious. Se perustuu Sapphiren kirjottamaan Push nimiseen novelliin, joka julkaistiin 1996. Elokuvan pääosassa nähdään Gabourey Sidibe, joka näyttelee 16-vuotiaan Precious nimisen tytön roolia. Kyseinen rooli on Sidiben ensimmäinen.

Precious on joutunut isänsä hyväksikäyttämäksi ja on synnyttänyt tälle jo yhden lapsen ja elokuvan aikana synnyttää vielä toisen. Preciousin äiti ei ole yhtään isää parempi, hän pahoinpitelee ja haukkuu tytärtään lähes päivittäin. Äitiä elokuvassa näyttelee Mo'Nique, joka voitti roolistaan sekä Oscar- että Golden Globe- palkinnot. Raskauden takia Precious erotetaan koulustaan, mutta onnekseen hän pääsee opiskelemaan erityiskouluun, jossa opettajana toimii näyttelijä Paula Patton. Hän rohkaisee Preciousta puhumaan tilanteestaan ja auttaa häntä eteenpäin elämässä. Heidän lisäkseen elokuvassa nähdään sivuosissa kaksi kuuluisaa laulajaa, Mariah Carey ja Lenny Kravitz. Carey näyttelee elokuvassa sosiaalityöntekijää ja onnistuu roolissaan mielestäni vähintäänkin hyvin. Kravitz taas nähdään sairaanhoitajan roolissa, joka hoitaa Preciousta tämän ollessa sairaalassa synnytyksen jälkeen.

Vaikka elokuvasta voi saada kuvauksen perusteella masentavan ja traagisen kuvan, on siinä myös hauskat ja onnelliset hetkensä. Huumoria elokuvaan tuovat muun muassa Preciouksen koulukaverit, jotka hekin ovat joutuneet kokemaan kovia. Loppujen lopuksi elokuva on kuitenkin melko koskettavaa ja rankkaa katsottavaa, varsinkin jos on erityisen herkkä persoona, mutta se myös rohkaisee hyväksikäytön uhreja tekemään tilanteelleen jotain. Itseänikin järkyttävät tämän tyyliset elokuvat enemmän kuin esimerkiksi kauhuelokuvat, jotka harvemmin herättävät sen suurempia tunteita minussa.

Minusta elokuva olisi ansainnut enemmänkin kuin kaksi Oscar-pystiä, sen verran ison vaikutuksen se teki minuun. Elokuva toi mieleeni samantapaisia aiheita käsittelevät elokuvat Lilja 4-Ever ja Petollinen on ihmissydän, jotka molemmat lukeutuvat suosikkielokuviini. Joten jos tykkäät edellä mainituista, niin suosittelen ehdottomasti Preciousin katsomista ja suosittelen sitä tietenkin myös kaikille muille, jotka eivät ole liian herkkänahkaisia tällaisten aiheiden suhteen. Arvosanaksi elokuvalle annan 4/5

Leffailu jatkui vielä tänään kun pyörähdin Hulluilla Päivillä, josta mukaani tarttui kolme dvd:tä: Mammutti, Taxidermia ja Marttyyrit. Mielenkiintoisia katseluhetkiä siis luvassa jossain vaiheessa, kun ehdin leffat katsoa.

Ei kommentteja: