maanantai 19. huhtikuuta 2010

Levyarvostelu: Maija Vilkkumaa - Kunnes joet muuttaa suuntaa




















Aiemmin melko paljon Maija Vilkkumaan musiikkia kuunnelleena päätin tutustua myös hänen tuoreimpaan tuotokseensa, joka kantaa nimeä Kunnes joet muuttaa suuntaa. Albumin nimi löytyy levyn neljänneltä Rock 'n' roll nimiseltä raidalta. Maijan edellinen levy Superpallo toi aivan uusia musiikillisia tyylejä hänen repertuaariinsa ja kyseinen albumi onkin suosikkini hänen levyistään. Toisin on tämän uuden albumin kanssa, nimittäin Maija on taas palannut aiemmin levyjensä tyyliin.

Vilkkumaa ei ole ottanut uudella levyllään musiikillisia riskejä, vaan se on tehty turhan varman päälle tuttuun Maija-muottiin sopivaksi. Tämä on mielestäni muutos huonompaan, nimittäin levy ei tarjoa mitään mitä Maija ei olisi aiemmin tehnyt. Kappaleet voisivat olla miltä tahansa hänen aiemmalta levyltään, eikä kiinnostus herää oikein mitään kappaletta kohtaan. Se on harmi, sillä olisin toivonut Vilkkumaan jatkavan Superpallon aloittamalla linjalla.

Jotain kelvollista levyltä kuitenkin löytyy ja omiksi suosikeiksi levyltä ovat tähän mennessä muodostuneet singlenäkin julkaistu Lottovoitto, sekä rauhallisemmat kappaleet Anteeksi ja Viimeinen laulu, joka tuo minulle mieleen Se ei olekaan niin kappaleen. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä että Maijan joet ovat muuttamassa suuntaa huonompaan päin. Levyn kansikuvasta tulee kuitenkin pluspisteitä!

Kuuntele Lottovoitto:

Ei kommentteja: