lauantai 28. elokuuta 2010

So Good It Hurts




















Odotukseni palkittiin viimein eilen kun brittitulokas Hurts nousi Club YK:n lavalle Helsingissä. Keikka alkoi puoli kymmenen maissa ja ensimmäisenä kappaleena kuultiin yhtyeen debyyttialbumin avausraita Silver Lining.

Jo toisena kappaleena kuultiin Hurtsin tähän mennessä ehkäpä suurin hitti Wonderful Life, joka on ollut suuri menestys erityisesti Keski-Euroopassa. Keikan edetessä yhtye soitti kappaleita lähinnä Happiness albumin alkupuolelta, loppupuolelta kuultiin vain toinen yhtyeen hiteistä Better Than Love.

Hurtsin laulaja Theo tulkitsi kappaleet loistavasti ja hänen äänensä oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin levyllä. Pieni klubi ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen areena keikalle, sillä musiikki hieman puuroutui pienessä tilassa. Keikka myös myi loppuun melko nopeasti, jolloin suurempi keikkapaikka olisi tässäkin tapauksessa ollut parempi.

Toinen ja melko suuri miinus oli se, että keikka kesti vain reilut puoli tuntia, joten tuntui etten saanut tarpeeksi rahoilleni vastinetta. Yhtye ei myöskään soittanut encorea. Keikan lyhyys on osittain selitettävissä sillä, että yhtyyen ensimmäinen albumi on vasta tulossa, jolloin kappaleitakaan ei ole kovin montaa. Hurts olisi kuitenkin voinut omien kappaleidensa lisäksi soittaa myös vaikka muutamia covereita, kuten Kylie Minoguen Confide In Me tai Diana Vickersin Once, joista yhtye on tehnyt omat loistavat versionsa.

Joka tapauksessa oli hienoa nähdä yksi tämän hetken suosikkiyhtyeistäni livenä ja uskonkin, että menestyksen kasvaessa yhtye nähdään Suomessa vielä toistekin.



Ei kommentteja: