torstai 19. toukokuuta 2011

Beyoncé - Run The World (Girls) (Musiikkivideo)



Kuukausi sitten Beyoncé julkaisi tulevan 4-nimisen albuminsa ensimmäisen singlen Run The World (Girls). Kappale on kerännyt melko moninaisia arvioita, eikä siitä ole tullut suurta listamenestystä aiempien singlejen tapaan. Itsekin olen vasta nyt alkanut pitää kappaleesta hieman enemmän.

Tänään ensiesityksensä sai biisin musiikkivideo, jonka on ohjannut Francis Lawrence. Hän on aiemmin ohjannut videoita muun muassa Jennifer Lopezille, Janet Jacksonille ja Britney Spearsille. Lawrence on myös ohjannut teattereissa parhaillaan pyörivän Water for Elephants elokuvan. Videota varten Beyoncé työskenteli yhteensä kahdekan koreografin kanssa sekä palkkari mosambikilaisen tanssiryhmä Tofo Tofon.

Vaikkei kappaleesta paljon pitäisikään, niin sen video on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Video on kaikkea mitä Beyoncélta saattaa odottaa - seksikäs, näyttävä ja täynnä upeita tanssiliikkeitä! Videon myötä myös kappale nousi uudelle tasolle.

Beyoncé julkaisee neljännen albuminsa 28. kesäkuuta ja sen kansikuva näyttää seuraavalta:

Ei kommentteja: