tiistai 18. toukokuuta 2010

Euroviisut 2010 - Osa 2














Eilen aloittamani tämän vuoden Euroviisuja käsittelevä kirjoitussarja saa nyt jatkoa. Tänään paljastan viisi suosikkiani 27.5. käytävästä toisesta semifinaalista.

1. Kroatia, Feminnem - Lako je sve
 

Tyttötrio Feminnem on nyt toista kertaa mukana Euroviisuissa. Ensimmäisen kerran he osallistuivat kisoihin vuonna 2005, jolloin he edustivat Bosnia-Hertsegovinaa. Silloin heidän kappaleensa nimi oli Call Me ja se sijoittui finaalissa sijalle 14. Tänä vuonna Feminnem edustaa Kroatiaa kauniilla balladilla Lako Je Sve. Toivottavasti he menestyvät tällä kertaa vielä paremmin kuin viimeksi!

2.  Azerbaidžan, Safura - Drip drop
 

Vaikka tänä vuonna mukana onkin useampi tylsä balladi, niin edellisen lisäksi tämä edustaa sitä parempaa tarjontaa. Vasta kaksi kertaa aiemmin osallistunut Azerbaidžan lähettää tänä vuonna kisaan 17-vuotiaan Safuran. Ruotsalaisin voimin tehty kappale on kaunis ja voimakas balladi ja toivottavasti jatkaa maan menestystarinaa. Aiempina vuosinahan Azerbaidžan on sijoittunut finaalissa sijoille 8 ja 3.

3. Bulgaria, Miro - Angel si ti


Kahden balladin jälkeen on hyvä siirtyä hieman menevämpään viisuun, jonka tarjoilee Bulgariaa tänä vuonna edustava Miro. Kappale on hyvin viisuihin sopiva nopea pop-biisi, jossa pidän erityisesti sen viuluosuuksista. Myös musiikkivideo on tyylikkäästi toteutettu. Toivottavasti Bulgaria menestyy tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna, jolloin se sijoittui semifinaalissa sijalle 16.

4. Armenia, Eva Rivas - Apricot stone


Vuonna 2008 yhden kaikkien aikojen viisusuosikeista (Sirusho - Qélé Qélé) tarjonnut Armenia palaa vuoden jälkeen takaisin suosikkieni joukkoon. Tänä vuonna maata edustaa 22-vuotias Eva Rivas, jonka kappale Apricot Stone on vedonlyöntitilastojen mukaan yksi ennakkosuosikeista.

5. Romania, Paula Seling & Ovi - Playing with fire


Romaniaa edustavat tänä vuonna maassaan suursuosiossa oleva Paula Seling sekä romanialais-norjalainen Ovi (En tiedä mistä ihmeestä hänet on tähän esittäjäksi revitty). Kappale Playing With Fire yhdistelee näppärästi menevää poppia sekä laulajien pianotaiteilua.

Ei kommentteja: