tiistai 15. helmikuuta 2011

Lady Gaga - Born This Way/Grammy Awards Live




















Lady Gagan toukokuussa ilmestyvän albumin ensimmäinen single Born This Way sai ensisoittonsa viime viikon perjantaina. Kappale on saanut paljon kritiikkiä siitä, että se muistuttaa paljon Madonnan Vogue, Express Yourself sekä Deeper And Deeper kappaleita. Singlen kannesta taas mieleeni tulee Kylie Minoguen 2 Hearts kansikuva.

Nyt kun itsekin olen kappaletta ehtinyt viikonlopun Berliini-lomailun jälkeen kuunnella, niin täytyy myöntää, että kyllähän se hieman Madonnalta kuulostaa. Vaikka Born This Way onnistunutta jatkoa Gagan hiteille onkin, niin ei se ainakaan näiden kuuntelukertojen jälkeen vielä yllä aiempien singlejulkaisujen tasolle.



Gaga esitti kappaleen ensi kertaa livenä viikonloppuna järjetyssä Grammy-gaalassa, jossa hän myös voitti kolme pystiä. Gaga on tunnettu näyttävistä lavaesiintymisistään, mutta tämä ei ikävä kyllä lukeudu niiden joukkoon. Peruselementit olivat kuitenkin hallussa ja livelaulanta jälleen kerran loistavaa.

Ei kommentteja: