torstai 10. helmikuuta 2011

Viikon biisi: James Blake - The Wilhelm Scream
















Viime kuukausina kovastikin hehkutusta osakseen saanut tuore artistilupaus James Blake on päätynyt soimaan nyt myös omaan soittimeeni. Muun muassa elektroa ja ambientia onnistuneesti yhdistelevä James oli yksi niistä artisteista, jotka BBC valitsi tämän vuoden lupaavimmiksi Sound Of 2011-äänestyksessä. Muita äänestyksessä menestyneitä ovat tuore listamenestyjä Jessie J sekä Clare Maguire, josta jokin aika sitten kirjoitinkin.

Jamesin marraskuun lopussa julkaisema soulvivahteinen single Limit To Your Love keräsi menestystä eritysesti Keski-Euroopan listoilla nousten esimerkiksi Belgiassa sijalle 2 ja nostatti kiinnostusta entisestään tätä nuorta artistia kohtaan. Tällä viikolla James julkaisi omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa, jota seuraa ensi kuussa levyn toinen single The Wilhelm Scream, joka kuullaan tällä kertaa myös viikon biisinä.

The Wilhelms Scream on vähäeleistä, tunnelmoivaa ja hieman kokeellistakin ambientelektroa, joka sopii loistavasti aurinkoisiin talviaamuihin sekä -päiviin, jollainen tämäkin on.

1 kommentti:

Joakim kirjoitti...

Aikas jännä, kivassa mielessä siis. :)